Olen Seija Nykänen Pieksämäen Naarajärveltä. Asun perheeni ja koiriemme kanssa noin 5 km päässä kaupungin keskustasta, rauhallisella omakotitalo alueella. Vieressämme on hyvät lenkkeilymaastot ja varsinkin kaunis rantatie on suosittu lenkkeilyreitti.
Kasvatan kääpiösnautsereita kennelnimellä Credulous. Olen aina ollut eläinrakas, maatalon tyttö kun olen, joten oli itsestään selvää että jossain vaiheessa eläimiä karttuu enemmän kuin yksi. Lapsuuden kodissani oli aina koira muiden eläinten lisäksi, mutta ensimmäinen oma koirani oli pitkäkarvainen collie nimeltä Misty Island Twilight Time ” Lotta”. Muutaman kuukauden kuluttua tuli halu hankkia sille kaveri ja tutustuttuani useisiin eri rotuihin satuin löytämään valkoisen kääpiösnautserinartun Kuuraparran kennelistä ja ihastuin siihen heti! Niin sitten Kuuraparran Mintwhite “Minttu” muutti luoksemme vuonna 2002 tammikuussa.
Mintun kanssa innostuin näyttelyistä ja kasvattaminen alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Ensimmäinen pentueemme syntyi vuonna 2003 ja siitä jäi kotiin sukua jatkamaan Tiitu (Credulous Aischa). Tähän mennessä meillä on ollut 8 pentuetta, 7 valkoista ja 1 musta pentue. Kasvatustyöni on siis aika pienimuotoista, yksi tai kaksi pentuetta vuodessa.
Jalostukseen käyttämäni koirat ovat silmäpeilattuja ja näyttelyissä palkittuja. Tavoitteeni on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia snautsereita jotka sopivat niin näyttely-kuin muuhunkin harrastuskäyttöön unohtamatta lenkkeilykaverin tärkeää virkaa:) Pennut tottuvat pienestä pitäen perheemme normaaliin elämään ja ääniin. Ne viettävät aikaansa perheemme toisten koirien ja myös lasten kanssa, joten niistä kasvaa sosiaalisia ja reippaita koiranalkuja jotka on helppo luovuttaa uusille omistajilleen.
-Seija-



